Business
Caset - Bisnes - Bisnes case-esittely
Käytännön yritysyhteistyö
eTampere-ohjelman lupaus yrityksille on ollut uusien sähköisen liiketoiminnan mallien, teorioiden ja käytäntöjen kehittäminen ja kouluttaminen, uusien korkean teknologian yritysten kasvun kiihdyttäminen, sekä tutkimustiedon siirtäminen tuotekehitykseen, tuotteisiin ja palveluihin.
Osaohjelmista RELab panosti palvelukeskeisen teollisuusliiketoiminnan kehittämiseen, Infocity julkisten palveluprosessien monikanavakehitykseen, eKiihdyttämö vahvisti yhteistyötä erityisesti keskikokoisten kasvuyritysten kanssa, joilla on vahva yhteys teollisuuteen, Teknologian Veturit panostivat uuden teknologian kehittämiseen ja tutkimustulosten hyödyntämiseen ja eBRC puolestaan vahvasti tietoyhteiskunnan liiketoimintaosaamisen. Tietoyhteiskuntaintituutin tavoitteena oli tuoda tietoyhteiskunnallista tutkimusta yritysten käyttöön.
eTampere osoitti, että vaikka tutkimusta tarvitaan edelleen, menestyksen jatkuminen edellyttää vielä enemmän tietotoyhteiskunnan konkretisointia arkipäivän palveluihin ja tilanteisiin. Tähän tarvitaan yhteistyötä ja aktiivisuutta kaikilta eri toimijoilta.
Esimerkkinä yritysyhteistyöstä onnistunut pk-yrityksien liiketoiminnan sähköistämispalvelu eYrityspalvelu, toteutumatta jäänyt Mobiilimaistiaishanke sekä myös eTampereen jälkeen vahvasti jatkava eKiihdyttämön yrityskehityskonsepti.
Koskisen veljekset ja eTampere
eTampereen hankkeet
Hankerekisteri
Verkostojen yhteystiedot