Sivukartta   Haku  

Business


Caset - Bisnes - Haastattelu: Pekka Jussila

Haastattelu Pekka Jussila, Hermia Yrityskehitys Oy

Miksi eKiihdyttämö synnytettiin?

Haluttiin kehittää uusi, entistä tehokkaampi palvelukonsepti kasvuyritysten palvelemiseksi ja uuden liiketoiminnan aikaansaamiseksi.

Filosofia, jolle eKiihdyttämön toiminta rakentuu?

Pääomahuolto kuntoon jo alkuvaiheessa, hankkeet rakennetaan ammattimaisesti sijoittajakelpoiseksi, lisää riskinottoa ja pääomia jo varhaisessa vaiheessa ja useita kehitysprosesseja liikkeellle samaan aikaan rinnakkain. Olennaista on osata hyödyntää kumppaneita, mottona onkin: "If you can`t share, you can`t multiply".

Miten hyvin sen palveluja on osattu käyttää hyväksi?

Kiinnostusta on ollut hyvin.

Missä eKiihdyttämö on onnistunut?

Luomaan elinvoimaisen uuden toimintamallin, johon kuuluu Hermia Ventures Oy- rahaston hallinnointi.

Missä eKiihdyttämö on epäonnistunut?

Liikevaihto- ja työpaikkatavoitteisiin ei päästä aikataulussa.

Mitä olisit tehnyt toisin?

Rahaston perustamisella olisi pitänyt aloittaa projekti eikä lopettaa. Tavoitteet pitäisi näin pitkässä projektissa jotenkin nivoa ympäristäolosuhteiden kehittymiseen ja suhdanteisiin.

Mitä et osannut odottaa etukäteen ennen toiminnan käynnistymistä?

Siemen- ja varhaisen kasvuvaiheen pääomarahoituksen rajuja muutoksia ja muutoksia koko ICT- markkinassa.

Mitä eKiihdyttämön jälkeen?

Palvelu jatkuu Hermia Yrityskehitys Oy:n liiketoimintana ja toimintaan liittyy olennaisesti Hermia Ventures Oy:n toiminta.