Tutkimus
Caset - Tutkimus - Tietoyhteiskuntaobservatorio
Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan?
Tamperelaista tietoyhteiskuntakehitystä vietiin vahvasti eteenpäin monilla eri ulottuvuuksilla. Oleellisena osana oli tutkimuksen eteenpäinvieminen, laajasti ja monitieteisesti aina sähköisestä hallinnosta aina ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen erittelyyn. Yksi tutkimuksen ydinalueista oli kuitenkin sellainen yhteiskuntatieteellinen tutkimus, joka pyrki ymmärtämään meneillään olevan muutoksen dynamiikkaa sekä analysoimaan konkreettisesti tietoyhteiskunnan etenemistä ja sen seurausvaikutuksia eri maissa ja eri väestöryhmien keskuudessa.
Tätä tarkoitusta varten Tietoyhteiskuntainstituutin yhteyteen muodostettiin oma tutkimusryhmänsä, Tietoyhteiskuntaobservatorio.
Kansallisten ja kansainvälisten tietoyhteiskuntalinjausten perusteella päädyttiin seuraaviin tutkimuksen sisältökokonaisuuksiin, joilla on yhteiskunnallista kysyntää.
- Sosioekonominen tietoyhteiskunta ja työnteon muutos (kansalaisen tietoyhteiskunta)
- Teknologiatalous- ja aluekehitys (yritysten tietoyhteiskunta)
- eDemokratia ja osallistuminen (julkishallinnon tietoyhteiskunta)
Observatorion toiminnasta vastasi projektipäällikkö Tommi Inkinen, joka on väitellyt filosofian tohtoriksi Turun yliopistossa aiheesta "Tieto, kone, alue ja ihminen".
Millaisia tuloksia Tietoyhteiskuntaobservatorio saavutti? Miten muuttuu työ, miten ihminen työn tekijänä?
Tommi Inkisen haastattelu (>Linkki haastatteluun)
"Suurin yllätys oli ehkä tietoyhteiskuntatutkimusta kohtaan tunnetun kiinnostuksen lopahtaminen sekä puheiden ja tekojen ristiriita valtiovallan ja tutkimusrahoittajien suunnasta. Monitieteiset hanke-ehdotukset ovat useiden rahoittajien prioriteettilistan kärjessä, mutta ne eivät kuitenkaan pärjää rahoituspäätösten kalkkiviivoilla kun niiden taustalla ei ole yhtä tiettyä vahvaa tieteenalaa ja oppiainetta.”"
Tietoyhteiskunta pirkanmaalaisten arjessa
Tietoyhteiskuntaobservatorion julkaisuja
Muita aihepiiriin liittyviä hankkeita www.uta.fi/laitokset/ISI/hankkeet/