eKansalainen - Tarinat - Lasten tarinat
Lasten tarinat
Matilda Matsi, 14 vuotta, Kaarilan koulu
Minun Elämääni Tampereella vuonna 2020
Kiirehdin askeliani. Minulla oli aina kiire. Jalat kopisivat vasten Hämeenkadun hullunkurista kiveystä, kun riensin kohti metrotunnelia. Astelin portaat alas tunneliin, leimasin lippuni ja menin muiden mukana täysinäiseen metroon.
- On se sitten kummaa kuinka ihmiset tottuvat kaikenlaisiin muutoksiin, ajattelin itsekseni. Metrojen käyttöön otosta oli vain pari kuukautta aikaa ja ihmiset, minä lukuun otettuna, olivat jo aivan tottuneita. Itse en aluksi
ollut ollenkaan innostunut metrojen tulosta Tampereelle. Olen ehkä hiukan vanhoillinen, mutta en sulata helposti kaikenlaisia uudistuksia, ja sitä paitsi bussissa istuminen on paljon miellyttävämpää, kuin syvällä maan sisässä kiitävän metron. Mutta kiireisenä ihmisenä minun on pakko myöntää, että metro on hyödyllinen kapistus, eikä siitä suotta ole puhuttu niin monia vuosia. Juna hidasti vauhtiaan ja pysähtyi nytkähtäen. Minä jäin pois kyydistä sillä olin menossa kotiin päiväkahville. Meille oli tulossa vieraita, jotka olivat vanhoja ystäviäni Amerikasta.
Kävelin pitkin Kalevan Puistokatua. Syksyn kauniita lehtiä oli putoillut kadulle ja ne rapisivat iloisesti kenkieni alla. Ilostuin, kun kuulin loppukesän viimeisten lintujen laulavan kuorossa eräässä vaahterassa. Oma
kotiseutuni oli kovin rauhallinen ja viihtyisä. Pian saavuinkin Ilvespuiston korkeiden keltaisten kerrostalojen luokse. Minä asuin neljännessä kerroksessa, joten päätin mennä ylös lasihissillä. En mennyt rakennuksen sisälle, vaan hipaisin talon seinässä olevaa napistoa ja ylhäältä, rakennuksen seinustaa pitkin alkoi laskeutua suurehko hissi, jossa oli isot lasiset ikkunat. Alas tultuaan, hissin ovet avautuivat ja minä astuin
sisään.
- Hyvää päivää! lasihissin automaattivastaaja sanoi. - Kuinkas te voitte tänään? se jatkoi metallisella äänellään.
- Mainiostihan minä, vastasin.
- Ja mihinkäs kerrokseen te haluatte mennä?
- Neljänteen kiitoksia!
Hissi surisi hiukan ja lähti sitten matkaansa. Katselin suurista ikkunoista Ilvespuiston kaunista, syksyistä maisemaa, kunnes hissi pysähtyi neljännessä kerroksessa.
- Olette nyt perillä, automaattivastaaja lausui ja samalla hissin ovet ja talon seinän rautaovi käytävään avautuivat. Minä hymisin itsekseni "kiitoksia" sillä kun hissi kerran puhui, niin se tuntui jotenkin
luontevalta. Vilkaisin rannekelloani, se oli kymmentä vaille kaksi, vielä muutama minuutti ennen kuin vieraani tulisivat.
Kotona odotti mieheni Markus. Hän tuli ja halasi minua, kuiskaten samalla korvaani: "Minä rakastan sinua!" Annoin hänelle suukon ja menin huoneeseeni vaihtamaan työvaatteet mustaan hameeseen ja poolopaitaan. Kahvi oli jo keittymässä, kun kuulin kellon soivan. Innoissani avasin oven ja riemastuin nähdessäni vanhat kunnon ystäväni Lieselin ja Melvinin. He tulivat sisään halaillen ja huudahdellen: "Oh, it´s so nice to see you!" ja muuta sellaista. Minä esittelin heille hiukan ylpeänä asuntoa ja johdatin heidät keittiöön, puhellen englantia parhaani mukaan. Vanhat ystävät ovat aina vanhoja ystäviä, ajattelin. Heidän kanssaan tulee niin helposti toimeen.
Vaikken ollut nähnyt ystäviäni yli kymmeneen vuoteen, tuntui kuin olisin jutellut heidän kanssaan juuri eilen. Hörppiessämme kahvia, Melvin aloitti keskustelun:
- Kyllä Tampere on sitten upea kaupunki! Me olemme nauttineet jokaisesta hetkestämme täällä.
- Ja erikoisen mukavaa oli istua Tammelan torilla ja syödä sitä, mitäs se on
nimeltään?
- Mustaa makkaraa, minä autoin.
Mutta silloin juttelumme keskeytyi sillä kuulin makuuhuoneesta pienen piipahduksen. Nousin anteeksipyydellen pöydästä ja menin huoneeseeni, jossa kuulin taas vienon piipahduksen. Menin tietokoneen luo ja liikautin hiirtä, jolloin kuvaruutuun ilmestyi pienen tyttäreni kasvot.
- Hei äiti! hän sanoi kirkkaalla äänellä. - Meillä on tänään tarhassa vesi -ja hiekkaleikkipäivä, joten sinun ei
tarvitse tulla hakemaan minua kovin aikaisin.
- Hyvä on, kultaseni, mutta muistatkos, että meillä on tänä viikonloppuna
kaksi äidin ystävää vieraina?
- Ai niin! tyttö sanoi innostuen. Sitten hänen suloiset kasvonsa muuttuivat
mietteliäiksi ja lopulta hän sanoi: - Mutta minä haluan silti olla täällä vielä leikkimässä.
- Totta kai, me voimme tulla vaikka kolmisin sinua hakemaan.
- Kivaa! No hei, hei sitten hän sanoi, vilkutti minulle ja kuvaruutu pimeni taas.
- Se oli tyttäreni Flora.
- Me näimme kaupungilla paljon vanhempia lapsineen, Melvin sanoi.
- Kalifornian nykypäivässä ei sellaista näe enää kovin usein, Liesel jatkoi.
- Minä ja Flora teemme usein kaikenlaista yhdessä, yhtenä ohjelmana on vanhainkodilla käyminen. Siellä on kaksi pientä kissanpoikaa, joita lapset saavat hoivata ja syöttää tuttipullosta. Siitä on suurta iloa lapsille, sekä
vanhuksille, joiden elämää selvästi piristää lasten iloinen nauru ja eläimet. Nykyisin vanhusten ja sairaiden elämä on paljon helpompaa ja heidän asemansa on paljon parempi kuin ennen.
- Meidän elämämme on täällä niin mukavaa, minä sanoin onnellisena.
- Näinä lähivuosina olen ollut mukana kekseliäässä naisjoukossa. Olemme tehneet monia hyviä uudistusaloitteita Tampereen kaupungille. Tarkoituksenamme on suojella luontoa ja välttää turhia saasteita. Muutama vuosi sitten kaupunki otti käyttöönsä hihnapenkit, jollaisia varmaan näitte Hämeenkadulla.
- Tarkoitatko sellaisia pitkiä liukuhihnoja kadun reunassa? Sellaisia kuin lentokentillä.
- Juuri niin, vastasin tyynesti. - Niihin on kiinnitetty istumapenkkejä, joihin väsyneet ihmiset voivat istahtaa halutessaan pientä lepoa jaloilleen. Ja koska ihmiskunta on nykyisin kovasti kiireinen, he voivat sekä levätä
että siirtyä paikasta toiseen, mutta saastuttamatta kaupunki-ilmaamme.
Melvin ja Liesel viettivät unohtumattoman viikonlopun luonamme Tampereella. Lähtiessään he vielä sanoivat:
- Kyllä teidän elämänne täällä Suomen Tampereella tuntuu niin mainiolta. Me kyllä kerromme tästä kotona Kaliforniassa ja tuomme seuraavalla kerralla lapset mukanamme!
Rosalina Engblom, 10v, Tammelan koulu
Tulevaisuuden Tampere
Nyt on vuosi 2020. Kun katsoo Tamperetta voisi luulla että on ulkoavaruudessa vaan eipä olla. Tosin kaikki on muuttunut, talot ovat kolmioita, palloja ja puolipalloja, ne leijuvat ilmassa ja jokaisella asukkaalla on omaan taloonsa ohjain jolla taloa voi siirtää. Presidentin talo on niin pitkä että sen katto ylettyy pilviin sen seinät ovat pehmeitä kuin tyynyt ja katto on läpinäkyvä. Eläimiä kävelee ympäri kaupunkia ´ja
niitä pitää varoa sillä ne on rauhoitettu. Minun talo on keltainen. Koska olen aika rikas niin se on puolet Presidentin talon pituudesta. Sen piha on katolla. Pihassani on puita, riippumatto, keinu, kukkapenkkejä, pieni kukkula uima-allaspatja, pöytä, tuoleja, lintulauta ja syömiskatos. Huvipuisto Särkänniemi on ennallaan. Autoja ei ole vaan lentotuoleja ja leijumopoja ja leijumoottoripyöriä. Saasteista on päästy sillä ajoneuvot
toimivat sähköllä ja ne on ladattavia. Roskiakaan ei enää löydy sillä jos joku heittää roskan maahan niin se lentää roskakoriin.
Lassi Pispa, 11v, Lamminpään ala-aste
Tampere 2020
Kävelen Tammerkosken siltaa, koukkaan uuden ostoskeskuksen poikki. Silmiini osuu kaksi pilvenpiirtäjää. Ennen Tampere oli vain puolet nykysuuruudestaan. Olen töissä Nokialla ja elämä hymyilee. talsin puiston poikki jossa hyvin hoidetut puut ja kukkapenkit vihertävät.
Viisi vuotta taaksepäin olin työtön lamminpääläinen. Kerrostalot alkoivat levitä laitakaupungille jonka seurauksena muutin keskustaan ja siirryin isompiin hommiin. Pari vuotta sitten olin jo vauras mies ja tuttu puheenaihe Tampereen hienoimmissa seurapiireissä, pörssikurssit olivat nousussa ostettuani viisaasti osakkeita. Kouluja Tampereella on monta. Täällä on myös erän maailman tunnetuimmista yliopistoista Oxfordin jälkeen. Itse olen käynyt koulua monta vuotta lukiossa ja olin keskivertoluokkaa. Särkänniemi on saanut monta uutta laitetta, mutta oli lähellä konkurssia viikon sähkökatkon takia. Vanhat betoni rotiskot on korvattu uudemmilla pilvenpiirtäjillä ja omakotitaloilla. Lihavuus ei ole ongelma ja laihdutuslääkkeet ovat päivän sana. Suomen maatalous oli katoamassa vuonna 2016 liian pienien tomaattien takia mutta Tampereen hyvän maaperän ansiosta tomaateista saatiin melonin kokoisia jonka takia meloneista tuli tomaatin kokoisia.
Kävelen kotirappua ylös ja astun sisään. Sohva natisee kun istun pehmusteelle. Nyt voisin kertoa teille taannoisesta matkastani Hervannan rusinafestivaaleille. Kaikki alkoi kun…tai ei! Minulla on kova stressi päällä ja päätän hypätä lentävään autooni ja lähteä tähtiportin kautta Helsinkiin.
Matti Määttä, 9 vuotta, Tammelan koulu
Tampere vuonna 2020
Tampere on mukava kaupunki ja kehitystä tapahtuu koko ajan. Keskustori on muuttunut uudenaikaiseksi ja liikennelaitoksen katos on myös futuristisen näköinen, kun illalla siinä palaa siniset valot. Ilma on puhdasta, koska autoista ja tehtaista ei tule saastetta vaan päästöt muutetaan tiiviiseen muotoon. Näsinneulassa voi käydä netissä ja voi katsella nähtävyyksiä. Nykyään kotona ja melkein kaikilla on helpompaa, kun ohjelmoidut robotit käyvät kaupoissa, siivoavat, tiskaavat ja niin edespäin. Kodinkoneet ovat automatisoituja ja talvella on sähkölämmitteisiä takkeja. Vaatteissa on automaattisia nöyhdännyppijöitä. Lakeissa on mielenkirkastimia ja älynystyröiden hierojat. lentokoneet lentävät äänettömästi ja saasteettomasti. Ja tietokoneet ovat superpieniä.
Petra Mursu 12 vuotta, Olkahisen koulu
Tulevaisuuden koti
Tulevaisuuden kotitalo on jotain, josta jokainen voi haaveilla vaikka täydellistä suurta luksustaloa merenrannalla, juuri omanlaista kaksiota ydinkeskustasta tai rauhallista maatilaa luonnon helmasta. Itselleni se olisi kuitenkin suuri, mutta silti persoonallinen talo läheltä luontoa ja silti läheltä palveluja. Sopiva tontti löytyisi varmasti jonkun pikkukaupungin laitamilta. Koska toivon saavani kohtuullisen suuren perheen, jossa on ainakin kolme lasta, olisi hyvä jos talon huoneita olisi riittävästi kaikille lapsille sekä tietenkin itselleni ja miehelleni. Vierashuonekin olisi tarpeen, jotta makuupaikkoja olisi riittävästi myös silloin kun isovanhemmat tulevat kyläilemään. Olisi todella hienoa, jos sisustus ja huonekalut olisit laadukkaita ja mahdollisesti moderneja. Tosin hillittyjä ja sellaisia, joille uskaltaa myös jopa istua… Yksi pääasia on turvallisuus, varsinkin lasten turvallisuus. Silti koko talossa tärkeintä on se, että kokonaisuus on sellainen, josta itse pitää. Sillä jos aion asua kyseisessä talossa koko loppuelämäni, ainakin haluan sen olevan omaa silmää miellyttävä, eikä sellainen josta itseäni lukuun ottamatta koko maailma pitää. Puutarha. Siitä tulisi paikka vain itselleni. Rauhallinen paikka, jossa sielu ja ajatukset lepäävät.
Oikeastaan kodin käsitettä on aika hankala määritellä. Kun ajattelee fyysistä tulevaisuuden kotia, nousee usein ensimmäisenä mieleen jonkinlainen talo. Koti voi olla myös jokin henkinen paikka tai olotila. Itselleni sekä henkinen, että fyysinen koti on kuitenkin siellä missä muidenkin. Syy siihen on, että ei tunnu juurikaan kotoisalta edes siinä suuressa talossa josta olet aina haaveillut, jos olet yksin, vailla seuraa. Minun tulevaisuuteni kotini tulee olemaan siellä missä minulle läheiset ja rakastamani ihmisetkin ovat. Täytyy vain toivoa, että he ovat jossakin turvassa. Toivottavasti koko tulevaisuuden yhteiskunta, tulevien sukupolvien kotimaa ja koko maailma on turvallinen ja hyväkuntoinen paikka asua ja elää ilman sotia ja väkivaltaa. Siihen täytyy vaikuttaa myös nykyisessä maailmassa asuvien ihmisten. Maailma ei parannu itsestään.
Sofia Nordman, 10 vuotta, Amurin koulu
Tulevaisuuden koti
Haluaisin kotini olevan normaali koti, jossa voin kasvattaa lapseni. Kotini ei olisi älytalo vaan normaali koti. Asuisin maalla viiden kilometrin päässä kaupungista. Kodissa olisi lämmin tunnelma ja siellä olisi ihanaa. Kotiin, kun asuisin siellä tehtäisiin kaikki itse. Mentäisiin avaimilla sisään, kahvi ei olisi valmista vaan se tehtäisiin itse, mutta siivooja voisi siivota kotonani. Ruuan kyllä tekisin itse. Koskaan en haluaisi älytaloa. Coca-cola ei menisi kaappiin jos niin näpyttelisin kännykkään, vaan aamulla laittaisin sen itse. Kotini toimisi sähköllä vaikka tulisi sähkökatkoja. Ei koskaan älytaloa.
Jari-Matti Männikkö, 10 vuotta, Harjun koulu
Avaruuden arkea
Sitten kun olen aikuinen asun avaruustalossa, joka on rakennettu kuukivestä. Kun herään aamulla, koko galaksin pehmein sänky alkaa nousta ylös ja pudottaa minut ulos pehmustettuun tuoliin palmupuun viereen. Alan syödä Rolleronskin aamuherätysmuroja. Lähden omistamalleni Kuukukantehtaalle ja olen siellä neljä tuntia. Tehtaani valmistaa kasveja, jotka säilyvät avaruudessa. Tulen kotiini kiitoraketilla ja menen tennispalatsiini. Planeetallani on painovoimavyöhykkeen lisäksi kotini ja yksi Lidl. Elämäni planeetalla on rattoisaa, kun robotti tekee mitä haluan.
Isla Vainio, 10 vuotta, Pispan koulu
Mielikuvani tulevaisuudesta
Aina ennen kuvittelin,
että tulevaisuuteen matka on kaikista ihanin.
Rikoksia tulevaisuudessa paljon tehdään,
mutta poliisit sanoo: Kyllä laista kiinni pidetään.
Tulevaisuudesta joskus kirjoitan,
ja mielikuvani siitä paljastan.
Olisi todella ihanaa tietää,
millaista on vuonna 3000 elää.
Mutta mahdotonta on se selville saada,
ja jos sen selville saan, niin vettä päälleni kaada.
Ihmiset on rikkaita tulevaisuudessa kai aina,
eikä painavatkaan paljon paina.
Vuonna 3000,
on varmaan kaikkien koti tosi ihana.
Varmaan kaikilla rahaa paljon on,
ja kilometrisekuntivauhti juosten ole temppu mahdoton.
Joistain ihmisistä tulee varmaan omahyväisiä,
eikä lapsen menetystä paljon ikävöidä.
Mutta nyt täytyy omaan aikaan palata,
ja äitiä kunnolla halata!!!
Siskokin jo kotona odottaa,
ja vaikka lupasikin, en hommilta armoa saa.
Aikakoneella tulevaisuuteen matkataan,
mutta jotkut tulevaisuuteen pääsee, vaikka onkin ihan paikallaan.
Miika Ylenius, 11 vuotta, Harjun koulu
Tulevaisuuden matka
Tervehdys täältä vuodesta 3003. Täällä kaikki on ilmaista. Karkit pitävät hampaat hyvinä ja limsa on nykyään suuvettä. Varkauksia ei synny, koska niin kuin jo sanoin kaikki on ilmaista! Ja lapsillakin on hauskaa, koska ei ole kouluja. Kaikille herää varmaan ajatus, että mistä ihmeestä he kaikki saavat kaiken tiedon no, kun niille laitetaan potta päähän josta he saavat sen. Nykyään liikutaan Teleportilla ja turpobuutseilla josta ei tule pakokaasuja, koska ne toimivat sähköllä. Ne ovat myös monikäyttöiset niillä voi meinaan lentää, kävellä ja mikä parasta ne osaavat kaikki tanssiaskeleet. No nyt minun pitää mennä sulkemaan ikkunat lentävästä talostani, koska säätiedotuksessa luvattiin heikkoa tähtisumua ja galaksien yhteen törmäilyä, että se on moro!
Annamari Lievonen , 12 vuotta, Tammelan koulu
Tulevaisuuden matka
”Ken tietäisi huomisen…”, niinpä ken tietäisi huomisen. Vastaus on ettei kukaan tasan tiedä.
Tiedemiehien pöytälaatikoissa on maailmaa mullistavia keksintöjä. Tänään on rauha, mutta heräämmekö me huomenna sotaan? Mihin tämä maailma on mennyt? Tällä rauhan ja sodan rintamalla me pienet ihmiset elämme ilossa ja surun valtakunnassa. Jotkut haaveilevat paremmasta, kun taas toiset kylpevät rahassa ja rikkauksissa. Entäpä huomenna? Ovatko köyhät Havaijin aurinkorannoilla ja rikkaat kerjäämässä almuja kaupungin syrjäkujilla? Kaikki on vain ja ainoastaan kohtalosta ja tulevaisuudestamme kiinni.
Ovatko tulevaisuuden ihmiset rahanhimoisia petoja vai hyväntahtoisia rauhanmielisiä ihmisiä? Ovatko autot pilvien yläpuolella avaruudessa lenteleviä raketteja vai 1800- luvun ensimmäisiä käyntiin vedettäviä automobiileja? Miten käy lentokoneiden, junien ja laivojen? Miten kävisi ylipäätään matkustamisen? Hyvä kysymys.
Talven tullessa, suomen kansa lentää kauas pois kylmästä raa’asta talvesta etelän lämpimään syleilyyn, muuttolintujen lailla.
Pelko tulevaisuudesta on suuri. Mitä jos taivaalta alkaisi putoilla ydinpommeja, ja kaikki ihmisten uurastukset jo vuosisatojen ajalta vaipuisivat keksijöidensä mukana ikuiseen hautaan.
Miten silloin ihmiskunnan ja meidän ikein kävisi? Miten me voisimme enää elää?
Entäs sitten tulevaisuuden ilot ja toivot? Jos ihmiskunta säilyy massatuholta, niin miten sen tulevaisuus muuttuisi nykyhetkestä? Tulevaisuuden matkailu voisi olla extreme- laskuvarjohyppyjen sijaan lehmänlypsyä kotimaan kauniilla ja rikkailla maaseuduilla. Kehityksen tie aina modernisempaan voisi ajan myötä tyrehtyä ja leveälahkeiset housut ja hippimuoti olisivat taas ykkösmuotia ja tiukka toppi ja aivan liian pienet farkut olisivat kaukaista menneisyyttä. Tietotekniikan laita ja kehitys voisivat myös mennä huonompaan suuntaan. Kun keksijät kehittelevät värinäyttö rannekellokännyköitä, niin mitä silloin tapahtuu kun kehitys on jo ylittänyt itsensä tulevaisuuden markkinoilla? Silloin ei ole muuta mahdollisuutta kuin lopettaa kehityksen kulku ja tyytyä vanhaan hyvään aikaan, joka ei ole taaskaan hyväksi, sillä suurin osa nykyajan ihmisistä ei osaa elää ilman 2000- luvun keksintöjä.
Sellainen tulevaisuus ei ole hyväksi. Tiedemiehet saisivat pitää jo hieman lomaa ja tyytyä siihen mitä on keksitty, eikä siihen mitä on jäänyt keksimättä.
