![]() |
|
Fogscreen voitti IST 2004 -palkinnon
Suomesta 20:n vuosittain palkittavan yrityksen joukkoon on aiempina vuosina selvinnyt yhteensä viisi yritystä. Tänä vuonna palkittaviksi ylsi ensimmäistä kertaa kaksi suomalaisyritystä. Kumpikin saa 5 000 euroa ja paikan IST-tapahtumaan Haagiin 15.-17. marraskuuta, jolloin ratkeaa, mitkä kolme yritystä kahdestakymmenestä palkitaan IST Grand Prize -tittelillä ja 200 000 euron summalla. - IST-palkinnon voittajat saavat osakseen kansainvälistä tunnustusta ja rutkasti kiinnostusta riskirahoittajilta. Korkeat standardit ja ehdokkaiden ankara seulonta luovat tästä kilpailusta teknologisen taituruuden ja teollisen kilpailukyvyn kasvualustan, arvioi yritys- ja tietoyhteiskuntakomissaari Olli Rehn. - Palkinnon tärkein merkitys meille lienee siinä, että se parantaa mahdollisuuksiamme saada jatkossa EU:n kuudennen puiteohjelman t&k-rahoitusta IST-ohjelmasta. Tähän saakka emme ole rahoitusta hakeneet, Fogscreenin toimitusjohtaja Mika Herpiö toteaa. Fogscreen palkittiin patentoidusta ja juuri markkinoille tulleesta läpikuljettavasta sumuvalkokankaastaan. F-Secure sai kunniaa mobiililaitteiden virustorjuntapalvelustaan. Fogscreen on eTampereen eKiihdyttämö-yritys. Tämän vuoden IST 2004 -tapahtuman teemana on ihmiset ja IST 2004 -tapahtuma koostuu perinteisestä konferenssista, näyttelystä sekä verkostoitumistoimista. Lisätietoa IST 2004 –tapahtumasta osoitteessa: www.europa.eu.int/information_society/istevent/2004/index_en.htm
Susanna Ihanus
|
|