![]() |
|
eBRCSiirtyminen jälkiteollisesta yhteiskunnasta tietoyhteiskunnaksi on näkynyt liiketoiminnan muutoksena. Tiedosta ja osaamisesta on tullut kriittinen menestystekijä. Keskeisiä tuotannontekijöitä eivät välttämättä olekaan enää työ, pääoma ja materiaali, vaan oikea tieto ja osaaminen oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Menestyäkseen globaalissa, tietoverkkojen yhdistämässä kilpailuympäristössä yritykset tarvitsevat osaajia, jotka tuntevat ja taitavat uuden, sähköisen, toimintatavan pelisäännöt.Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto antavat tuotantotalouden ja liiketaloustieteen korkeinta opetusta aina tohtoritutkintoon asti. Molemmissa korkeakouluissa on myös sähköiseen liiketoimintaan liittyvää tutkimusta ja opetusta. Keskeinen menestystekijä korkealaatuisen ja kansainvälisesti merkittävän tutkimuksen aikaansaamiseksi on yhteistyö ja verkottuminen eri toimijoiden välillä. eTampere-ohjelman yhtenä osaohjelmana on Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston uusi yhteinen tutkimuskeskus, eBRC.
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||