eTampere-ohjelma päättyi vuonna 2005. Nämä verkkosivut ovat staattinen dokumentti, eikä niitä ole päivitetty 1.1.2006 jälkeen. Kaikki linkit ja yhteystiedot eivät välttämättä ole toiminnassa.
Siirry suoraan sisältöön
| eTampereen aloitussivu | Sivuston sisäinen haku | Tulostusmuoto | Palautelomake
| Toimisto | Infocity | Tietoyhteiskuntainstituutti | eKiihdyttämö | Palveluautomaation kehityskeskus | Teknologian veturiohjelmat | Sähköisen liiketoiminnan tutkimuskeskus
* Ohjelman etusivu
* Ohjelman esittely
* Yhteystiedot
* Palautelomake
* In English

Tietoyhteiskuntainstituutti

Tietoyhteiskuntainstituutin tavoitteet

Information Society Institute eli ISI on yksi eTampere-ohjelman kuudesta osa-ohjelmasta. Tietoyhteiskuntainstituutti yhtenä hankkeen osaohjelmista pyrkii tutkimuksen keinoin edistämään aktiiviseen kansalaisuuteen perustuvan tietoyhteiskunnan rakentumista niin paikallisessa, eurooppalaisessa kuin maailmanlaajuisessa mittakaavassakin. Instituutin keskeisenä tehtävänä on harjoittaa ja viedä eteenpäin tietoyhteiskuntaan kohdistuvaa tutkimusta Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston piirissä. Itse tutkimustyöstä päävastuun kantavat omilla erityisalueillaan eri tieteenalalaitoksissa työskentelevät tutkimusryhmät.

Tampereen yliopiston ja kaupungin välillä solmittiin instituuttia koskeva sopimus keväällä 2001. Tuolloin nimettiin instituutin toiminnasta vastaava 11-jäseninen johtoryhmä , jonka puheenjohtajana toimii tohtori Sami Borg. Instituutin operatiivisesta toiminnasta vastaa tutkimusjohtaja Antti Kasvio.

Instituutin tärkeyttä perustelee se, että uusi tieto- ja viestintätekniikka on yhä selvemmin läsnä tämän päivän yhteiskunnassa, taloudessa ja kulttuurissa. Sen aikaansaamia muutoksia on tutkittu lähes kaikilla Tampereen yliopistossa ja Tampereen teknillisessä korkeakoulussa edustettuina olevilla tieteenaloilla. eTampere-ohjelman käynnistyminen ja tietoyhteiskuntainstituutin perustaminen sen osana avaavat tutkijoiden käyttöön aivan uudella tavalla heidän välittömässä lähiympäristössään toimivan todellisen elämän testiympäristön. Oleellisen sijan instituutin työssä tulevat saamaan tuoreet tutkimukselliset avaukset sellaisilla alueilla, jotka ovat tietoyhteiskuntakehityksen edetessä vasta nousemassa keskeisiksi mielenkiinnon kohteiksi.

ISI:lle kuten koko eTampere-ohjelmalle asetetut tavoitteet vaihtelevat paikallisista globaaleihin. Tämä ilmenee sekä sisällöllisten että välineellisten tavoitteiden määrittelyssä. Kansainvälisessä kärjessä olemisen tavoite sekä ylikansallisiin rahoituslähteisiin kohdistuvat odotukset ovat globaaleja ulottuvuuksia. Lukkoon lyöty tutkimusrahoitus on kuitenkin pääasiassa luonteeltaan paikallista, mikä luo ISI:n toimintaa koskevia odotuksia erityisesti Tampereen päättäjien ja veronmaksajien sekä paikallisten tutkimusrahoituksen hakijoiden joukossa.
                                                                                                                                           

eYrityspalvelu

eTupa

Internet-yhteyksien vertailupalvelu

NettiNysse

eTarinat

Netland-tuotantoa