eTampere-ohjelma päättyi vuonna 2005. Nämä verkkosivut ovat staattinen dokumentti, eikä niitä ole päivitetty 1.1.2006 jälkeen. Kaikki linkit ja yhteystiedot eivät välttämättä ole toiminnassa.
Siirry suoraan sisältöön
| eTampereen aloitussivu | Sivuston sisäinen haku | Tulostusmuoto | Palautelomake
| Toimisto | Infocity | Tietoyhteiskuntainstituutti | eKiihdyttämö | Palveluautomaation kehityskeskus | Teknologian veturiohjelmat | Sähköisen liiketoiminnan tutkimuskeskus
* Ohjelman etusivu
* Ohjelman esittely
* Yhteystiedot
* Palautelomake
* In English

ISI:n toiminnan rahoitus ja organisaatio

ISI:n toiminnan rahoitus ja organisaatio

Tampereen kaupunki on sitoutunut rahoittamaan ISI:n toimintaa vuosina 2001 - 2005 yhteensä 12,5 miljoonalla markalla edellyttäen, että hanke etenee kaavaillun mukaisesti. Muita toiminnan rahoituslähteitä ovat Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston rahoitusosuudet, jotka ovat luonteeltaan vastaantulorahoitusta; ISI:n hankkeisiin sidotusta työajasta, tiloista ja laitteista ym. koituvia kustannuksia. Yli kaksi kolmannesta rahoitussuunnitelman tavoittelemasta 100 miljoonasta markasta on laskettu kertyvän ulkopuolisilta rahoittajilta.

ISI:n organisaatioon on palkattu tutkimusjohtaja, projektipäällikkö sekä toimistohenkilökuntaa. Tutkimusjohtaja toimii hankerahoituksen valmistelijana ja ISI:n johtoryhmän esittelijänä.

Johtoryhmä määrittelee ISI:n tutkimusohjelman linjaukset yhteistyössä tutkimusjohtajan kanssa ja tekee päätökset siitä, mitkä tutkimushankkeet otetaan osaksi ISI:n toimintaa ja myöntää näille rahoitusta. Konkreettisesti johtoryhmä voi päättää Tampereen kaupungin myöntämästä rahoitusosuudesta. Osa kaupungin myöntämästä rahoitusosuudesta menee tutkimusjohtajan ja muun ISI:n henkilökunnan palkkaukseen, sekä toiminnan muiden kulujen kattamiseen. Yliopiston ja Teknillisen yliopiston rahoitusosuuksista päättävät laitokset tai muut oppilaitosten organisaatiotasot. Ulkopuoliset rahoittajat tekevät omat rahoituspäätöksensä.

ISI:n omat kotisivut löytyvät osoitteesta www.uta.fi/laitokset/ISI .

                                                                                                                                           

eYrityspalvelu

eTupa

Internet-yhteyksien vertailupalvelu

NettiNysse

eTarinat

Netland-tuotantoa