![]() |
|
Tutkimuskentässä rahoitus pirstaloituu ja toimijoiden roolit hämärtyvät
Tutkimuskentässä rahoitus pirstaloituu ja toimijoiden roolit hämärtyvät VTT:n pääjohtaja Erkki KM Leppävuori on huolissaan siitä, miten tutkimuksen ja tuotekehityksen rahoitus tulee kehittymään. Hänen mukaansa vaarana on myös, että ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yliopistojen roolit perus- ja soveltavan tutkimuksen tuottajina sekä teknologian siirtäjinä hämärtyvät. "Pienellä Suomella ei ole varaa hallinnollisiin ja lisää byrokratiaa tuottaviin malleihin, ei koulutuksessa eikä tutkimuksessa." Pääjohtaja Erkki KM Leppävuori ihmetteli puheessaan, mikä rooli jää ammattikorkeakouluille, kun yliopistoille on annettu uusi, ns. kolmas tehtävä toimia entistä enemmän paikallisesti ja elinkeinoelämän suuntaan. "Mielestäni soveltavan tutkimuksen organisaatioilla pitäisi olla selkeä missio siirtää teknologiaosaamista nopeasti elinkeinoelämän hyödyksi. Yliopistojen pitää keskittyä uuden tiedon ja osaamisen luomiseen, perustutkimukseen ja opetukseen. Nyt vaikuttaa siltä, että innovaatioympäristön eri toimijoiden roolit ovat hämärtymässä." Leppävuori esitti myös pelkonaan, että valtion budjetista tuleva perusrahoitus pirstaloituu usealle eri ministeriölle ja niiden hallintoportaille. Sen sijaan tutkimus- ja tuotekehitysvoimavarojen keskittämisellä pitäisi pystyä ylittämään kriittinen massa, jolloin saadaan aikaan todellista tulosta. Lue lisää aiheesta liitteestä.
Susanna Ihanus
|
|