![]() |
|
Kansainvälisen yrityksen suurlahjoitus edistää tutkimustiedon siirtoa tuotantoon
Pohjoismaissa ainutlaatuinen laserteknologian osaamis- ja palvelukeskus Laser Competence Centre (LCC) Finland avattiin 8.6.2005. Sen toiminta perustuu Optoelektroniikan tutkimuskeskuksen (ORC) ja Tampereen teknillisen yliopiston laitosten kehittämään laserteknologiaan. LCC Finlandin avajaisissa maailman suurimpiin laservalmistajiin kuuluvan Coherent Inc, suomalainen tytäryritys Coherent Finland Oy, lahjoittaa ORC:lle puolijohdereaktorin vauhdittamaan lasereiden tutkimusta ja tuotekehitystä. Uushankintahinnaltaan 1,5 MEUR arvoinen reaktori on tiettävästi suurin ulkomaisen yrityksen koskaan suomalaiselle yliopistolle tekemä lahjoitus. Reaktori turvaa alan tohtorikoulutusta ja kilpailukykyistä tutkimustyötä Suomessa. - On tärkeää, että tohtorikoulutettu saa riittävät valmiudet myös tuotannolliselle puolelle. Yrityksen palvelukseensa palkkaamalta jatko-opiskelijalta tai tohtorilta odotetaan sekä teoreettista että tuotannollista näkemystä. Monipuolinen osaaminen toteutuu parhaiten, jos yliopistolla on käytettävissään tuotantoon soveltuvia laitteita, painottaa Coherent Finlandin toimitusjohtaja Ilkka Tiainen. Lahjoitettava reaktori mahdollistaa optoelektroniikan komponenttien valmistuksen tutkimustarkoituksiin aiempaa nopeammin ja suurempina erinä kuin ORC:n nykyiset viisi pienempää reaktoria ovat mahdollistaneet. Missään muualla Euroopassa ei ole vastaavaa puolituotannollista puolijohteiden valmistuslaitetta yliopistojen käytössä. Suomalaiset laseralan yritykset valmistavat lasereita muiden muassa lasertulostimiin, nopeaan tietoliikenteeseen ja materiaalien työstöön. Parhaillaan tutkitaan laserteknologian sovellusmahdollisuuksia myös lääketieteessä, esimerkiksi verisuonten avaamisessa ja korjaamisessa sekä sisäelinten haavaumien paikkaamisessa. Laserteknologialla Suomessa kasvun mahdollisuus Professori Markus Pessan tutkimusryhmästä ovat useat yritykset saaneet alkunsa, ensimmäisenä Tutcore Oy, sittemin yhdysvaltalaisomistukseen siirtynyt Coherent Finland. Laseryritykset odottavat saavansa korkeasti koulutettua työvoimaa, josta kilpaillaan kansainvälisesti. Tiivis tutkimusyhteistyö ORC:n kanssa varmistaa, että yritysten toiveet saada osaavia työntekijöitä toteutuvat. Tiistaina 8.6. Tampereelle perustettu LCC Finland kokoaa yhteen Pirkanmaan ja muun Suomen laseralan yrittäjät ja tutkijat. LCC Finlandin toiminta kattaa lasertutkimuksen, integroinnin tuotantolaitteisiin, testauksen ja loppukäyttäjien koulutuksen. Sen tukena on nyt 25 organisaatiota, yritystä ja yliopiston laitosta. Määrän arvioidaan nousevan 50:een kuluvan vuoden loppuun mennessä. Toiminnan käynnistymistä on tukenut ratkaisevasti Pirkanmaan TE-keskus ja Tampereen kaupunki. Myös eTampereen Teknologian veturiohjelmat ovat olleet mukana hankkeen valmistelussa. Lisätietoja: Coherent Finland TTY, Optoelektroniikan tutkimuskeskus ORC
Susanna Ihanus
|
|