![]() |
|
Jarmo Viteli palkittiin Tampereen kaupungin ensimmäisen luokan kultaisella ansiomitalilla
Tampereen palkinto ja kultainen ansiomitali myönnetään ”huomionosoituksena merkittävistä yhteiskunnallisista ansioista Tampereen kaupungin hyväksi”. Jarmo Viteli on ollut vuodesta 2001 eTampere-ohjelman johtaja. Sitä ennen hän on työskennellyt muun muassa Tampereen yliopiston professorina ja Hypermedialaboratorion johtajana. Vitelillä on monipuolinen kokemus informaatioteknologian kansallisista ja kansainvälisistä tehtävistä. Tampereen kaupunginhallituksen myöntämää Tampereen palkintoa on jaettu vuodesta 1959 lähtien. Se myönnetään tunnustuksena erityisen ansiokkaasta teosta tai toiminnasta lähimmäisen tai yhteiskunnan hyväksi. Tampereen palkinto on Unto Hietasen Lähtevät kurjet –veistos. Tampereen palkinnon lisäksi Tampereen päivän yhteydessä on myönnetty Tampereen kaupungin kultaisia ansiomitaleja ja Raatihuoneen mitaleja. Lisätietoja
Susanna Ihanus
|
|