Sivukartta   Haku  

eTampere -ohjelma - Kansainvälinen eTampere - Kansainvälisestä toiminnasta

Direktor Dr. Petri Lintula
Brandeburgin teknillinen yliopisto
Garage Lausitz
Cottbus
4.9.2005

eTampereen kansainvälisestä toiminnasta 2001-2005

Kokemuksia sisäpiiristä (2001-2003) ja arviointia etäältä (2003-2005)

eTampere–ohjelman kansainvälinen toiminta vuonna 2001 lähti liikkeelle vauhdikkaasti. Ohjelma onnistui ensimmäisen toimintavuotensa aikana synnyttämään jo suhteellisen vahvan markkinointibrändin ja sai tunnustuksen osoituksena kaksikin EU:n komission sertifikaattia (e-government ja best business support). Myös kansainvälinen hankekanta ensimmäisenä toimintavuonna kasvoi jo lähes 20 miljoonan euron suuruiseksi. Ensimmäisinä kahtena toimintavuotena e-Tampereen koordinoinnissa panostettiin myös ohjelmatasolla vahvasti kansainvälisyyteen mm. erillisen resurssihenkilön palkkaamisella e-Tampere toimistoon. Sen jälkeen kansainvälinen toiminta hyvin pitkälle jalkautui osaohjelmiin ja hanketasolle – eli valtavirtaistui ohjelman sisälle läpikäyvänä normaalina toimintaosiona.

eTampere–ohjelman toimintamalli herätti globaalisti kiinnostusta ja benchmarkkaajia on ollut useita, joista voisi mainita mm. Pietarin kaupungin, Birminghamin alueen, Brandenburgin, Kaunasin ja Tessalonikin. Näillä alueilla vastaavaa toimintamallia on rakennettu eTampere–ohjelman toimintamallia ja asiantuntijoita hyväksikäyttäen. Mm. ePietari–ohjelma, clickSandwell –ohjelma ovat eTampereen ”vientitavaraa”.

Lisäksi tunnustusta ja mielenkiintoa on ollut myös runsaasti tutkimuspiireistä (Manuel Castells, Pekka Himanen, Michael Porter, Paul Timmers jne.). Erityisesti kiinnostusta ovat herättäneet eTampereen sosiaalinen ulottuvuus (tasa-arvo, Nettinysse, kansalaiskeskustelu ...) ja aluekehitysrooli (aluemarkkinointi, yrityskehittäminen, osaamisverkottaminen, klusterointi ...).

eTampere–ohjelma on antanut brändinsä yhteistyöverkostonsa käyttöön hyvin avoimella valtakirjalla kansainvälisessä toiminnassa. Tämä on tuonut mukanaan sekä hyvää että huonoa. Toisaalta brändin tunnetuisuus ainakin alkuun kasvoi hyvin nopeasti, mutta toisaalta siihen liittyvien merkitysten määrä myös moninaistui ja tietyssä mielessä brändi menetti merkityksensä mm. ajatellen sen kantavuutta EU:n eri rahoitusohjelmissa.

eTampere–ohjelma varmasti on monella tasolla lisännyt kansainvälisyyttä toiminta-alueellaan ja kansainvälisestä yhteistyöstä on saatu konkreetteja hyötyjä ohjelmalle ja sen toimijoille, erityisesti tutkimus- ja yrityskentässä. eTampere on nostanut Tampereen tietoyhteiskuntakehityksen yhdeksi kansainvälisistä kärkikaupungeista. Ohjelma itsessään ei ole ehkä onnistunut kansainvälisen brändin ylläpitämisessä, mutta se ei ehkä olisi ollut tarkoituksenmukaistakaan. Hiukan ryhdikkäämmällä brändinhallinnalla olisi saatu vaikuttavuutta aikaan yhteistyöhankkeissa ja rahoituksellisesti sillä olisi ollut merkitystä sekä ohjelmalle ja sen toimijoille. Lisäksi kansainvälisyyttä edistäviä tukipalveluita varsinkin pienyrityksille olisi voitu kehittää kysynnän mukaisesti pitkäjänteisemmin.

Kootusti voisi sanoa, että eTampere oli kansainvälisestikin ottaen rohkea harppaus, joka nostatti huomattavaa kansainvälistä mielenkiintoa. Tähän mielenkiintoon pystyttiin vastaamaan hyvin ohjelman alkuvaiheessa. Tätä kautta syntyneiden yhteistyöverkostojen hyödyntäminen jäi toimijatasolle osaohjelmiin hajautetusti ehkä hivenen liian aikaisin, jotta noste olisi voitu ulosmitata täysimääräisesti hyötyen. Mutta toisaalta kehitystyössä yhden harppauksen kesto ei ole rajaton. Taustalla työtä on tehtävä pitkäjänteisesti, mutta tamperelaisen tietoyhteiskuntakehityksen kannalta seuraavaa kansainvälisen tason harppausta tarvitaan. eTampere–ohjelma on luonut sille loistavan ponnistusalustan.

> Paluu