Sivukartta   Haku  

eTampere -ohjelma - Verkostot

eTampere mukana lukuisissa verkostoissa

eTampereen yhtenä tavoitteena oli saattaa yhteen eri toimijoita herättääkseen näin monitieteistä ja -puolista keskustelua, siirtääkseen kokemusta sekä synnyttääkseen uutta tietoa ja uudenlaista yhteistyötä. eTampere oli mukana lukuisien uusien verkostojen synnyttämisessä ja toiminnassa. Verkostoista ovat hyötyneet niin yritykset, tutkimuslaitokset, hallinnon toimijat kuin kansalaisetkin.

Hyödy sinäkin. Tulostettava lista verkostoista yhteystietoineen.

Esimerkkejä verkostoista:

eTampereen Työvaliokunta: Aktiivinen verkosto, joka kokoontui viiden vuoden ajan 2001-2005 vähintään kerran viikossa keskustelemaan, jakamaan tietoa ja oivaltamaan uusia asioita. Työvaliokunnassa oli edustajat Tampereen kaupungilta, Tampereen yliopistosta, Tampereen teknillisestä yliopistosta, VTT:ltä sekä Teknologiakeskus Hermiasta.

eTampereen Ohjausryhmä: Verkosto jossa edellä mainittujen tahojen lisäksi oli mukana Pirkanmaan liiton, Tekesin, Tampereen kauppakamarin sekä useiden yritysten edustajia. Kuten Työvalokunnassa, myös ohjausryhmässä jaettiin tietoa ja kokemuksia, viiden vuoden ajan kaksi kertaa vuodessa.

TYK-kouluttajat: Tamperelaiset tietokone- ja tietoverkkokouluttajat, vastaavat muun muassa tietokoneen käytön perusopastuksesta

eTampere-kortti: Monitoimikortti Tampereen kaupungin ja yritysten palveluiden käyttöön
http://www.etampere.fi/etre_old/palvelut/kansalaisille.tmpl@id=24.html

LähiTV: Digitv -toimijoiden verkosto

Lapset ja tietoyhteiskunta: Kasvattajien verkosto

Tietoyhteiskuntaobservatorio: Yhteiskuntatieteellisen tietoyhteiskuntatutkimuksen verkosto
www.uta.fi/laitokset/ISI/Observatorio/Index.html

W3C-toimisto: Internetin pelisäännöt ja teknologiat
www.w3c.tut.fi/

eGovernment: Sähköiseen hallintoon liittyvä kansallinen ja kansainvälinen tutkimusverkosto

EriTie: Erityisryhmät ja tietotekniikka -hankevalmistelu- ja yhteistyöverkosto

eOppimisen klusteri: Tampereen alueen e-oppimisen toimija- ja tutkimusverkosto
www.eoppiminen.tut.fi

Tietoturvakonsortio: Kansallinen tietoturvallisuuteen keskittyvä yhteistyöverkosto, joka edistää sähköisen asiointiin ja verkkoliiketoimintaan liittyvää käytännön tietoturvallisuuden tutkimus- ja kehitystyötä
www.cs.uta.fi/fisc/

HYVITE: Pirkanmaan käyttäjäkeskeinen hyvinvointiteknologia -verkosto
www.hyvite.fi

eYrityspalvelu: pk-yritysten liiketoiminnan sähköistäminen alueellisesti
www.etampere.fi/eyrityspalvelu/

KIBS: Tietointensiiviset palveluyritykset tietojohtamisen näkökulmasta

ePietari: eTampere -mallin soveltaminen Pietariin

Smart Cities: Kansainvälinen älykorttiverkosto

G-Nike: Alueellisten klustereiden verkottuminen informaatioteknologiaa hyväksikäyttäen

UMEDIA: Multimedia-alan huippuosaamisen eurooppalainen verkosto

eBRF: Sähköisen liiketoiminnan kansainvälinen konferenssi
www.ebrf.fi

Suomi-Japani tietoyhteiskuntafoorumi

PUMS: Puheteknologian verkosto

Moress: Sosiaalitieteiden ja humanististen tieteiden kansainväliset tietoarkistot

DBE: Digital Business Ecosystems
www.digital-ecosystem.org/html/

ICT ja Baltia: Baltian maiden kiinnittyminen tietoyhteiskuntaan
www.baltic.org/suomeksi/instituutti/

Neogames: Valtakunnallinen peliklusteri
www.neogames.fi

Lumet: Luoviin työympäristöihin liittyvä valmisteluverkosto
Detect-IT: IT-klusterit ja tutkimus
www.hermiayrityskehitys.fi/detectit/

Stanford-yhteistyö: Lisensointiyhteistyö

BIC: Yrityskehitystoimijoiden verkosto

IRC: Teknologiansiirtoverkosto

Hautomojaosto: TEKEL

Global Software: Ohjelmistoyritysten kansainvälinen ohjelma USA:n markkinoille
www.kotu.oulu.fi/projektit/globalsoftware/

RFID: Sähköinen tunnistautuminen

WFA-Inno: Teknologian ennakointi
www3.hermia.fi/projektit/wfa_inno/

Tamseed: Alueellinen pääomasijoitusrahasto
www.innofinance.fi/

Hermia Business Enkeli klubi
www.hermia.fi

Cibernarium: Kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiudet, kansainvälinen yhteistyöverkosto
www.cibernarium.tamk.fi/
MOITEK: Mobiiliteknologian ihmiskeskeisen teknologian mallintaminen ja soveltaminen
https://www.moitek.fi

Tietofoorumi: Tiedon tutkijoiden valtakunnallinen verkosto

Cogain: NOE-verkosto, joka kehittää katseen avulla tapahtuvaa kommunikointia erityisryhmille
www.cogain.org

COSS: Avointen lähdekoodiohjelmistokehittäjien verkosto
www.coss.fi

eLiiketoiminta: Pk-yritysten liiketoiminnan sähköistäminen kansallisesti
www.eliiketoiminta.com

MindTrekLan: Nuorten valtakunnallinen pelitapahtuma

DIMES: Valtakunnallinen ICT-yritysten verkosto
www.dimes.fi

SGS: Seinäjoki Graduate School, tohtorikouluverkosto yliopistokeskuksen yhteydessä

WomEqual: Tukee erityisesti teknologia-alan yrityksissä tai tutkimuslaitoksissa työskentelevien naisten etenemistä urallaan sekä naisten innovaatiotoimintaa, yrittäjyyttä ja verkostoitumista
www.weme.fi

Huonosti Käyttäytyvät Naiset ry: Verkoston tavoitteena on herättää ja ylläpitää terveen kriittistä keskustelua arjen tietoyhteiskunnasta

IRDIRS: Verkossa tapahtuvaa tiedonhakua koskeva tutkimus- ja kehitysyhteistyö
www.info.uta.fi/tutkimus/irdirs/

Media ja arki -yhteistyöhanke
Espon-projekti: European Spatial Planning and Observation Network,
www.espon.lu/

Tulevaisuuden liiketoimintaosaamisen tutkijakoulu, Tulevaisuuden
tutkimuskeskus, TuKKK
www.tukkk.fi/tutu/tva/tutkimus/tutkijakoulu.htm

Business Board: Yhteiselin Tampereen Kauppakamarin kanssa, mukana yhteensä 19 yritysjohtajaa/asiantuntijaa eri yrityksistä ja yhteisöistä

Research Board: Kolme painopistekohtaista boardia jossa mukana yhteensä 19 professoria/tutkimusjohtajaa, vuoden 2005 alusta yksi yhteinen 10 professorin/tutkimusjohtajan research board

Professoria nuorempien tutkijoiden verkosto: 60 liiketoimintatutkijaa TTY:n ja TaY:n eri laitoksilta

Suomen kanssayrittäjät SKY ry: Kansainvälisiin menestyksiin tähtäävää kasvuyritystoimintaa ja kanssayrittäjyyttä tukeva yhdistys, 52 perustajajäsentä

V2C (Venture-to-Capital): Uusi tieteellinen käsite ja tutkimusryhmä, korostaa arvoverkon merkitystä ja vastuuta kasvun realisoinnissa ja tarkastelee osaamista sijoitusinstrumenttina rahan rinnalla
www.ebrc.info/v2cforum2005/

@work: Komission työelämän uusia muotoja käsittelevä aktiviteetti

Zernike: Euroopan suurin yksityinen teknologiakeskus

ASTAT: TEKESin älykotiohjelman valmisteluverkosto

Detect-IT: Kansainväliset it-klusterit ja tutkimus

EBN: Europpalainen yrityskehitystoimijoiden verkosto

Tietoyhteiskuntabarometri: Tietoyhteiskunnan levinneisyyttä sekä käyttöä ja tietoyhteiskunta-asenteina selvittävä tutkimus

ITALH: Tietotekniikka itsenäisen kotona selviytymisen tukena

Tampere Campus: Verkkovälitteinen oppiminen ja osaaminen

Tifi.fi: www.tietoyhteiskunta.fi

eCitizen: Kaupunkien sähköiseen asiointiin liittyvä EU-verkosto

Mansetori: Kaupunginosat verkossa

Nettipisteverkoto: Tampereen kaupungin ja yksityisten toimijoiden julkiset nettipisteet

Ennakointifoorumi: Palveluliiketoiminnan ja elämysteknologian verkostot (KTM)

TeleCities: Eurooppalaisten kaupunkien tietoyhteiskuntafoorumi

Major Cities: Tietohallintojohtajien verkosto

Ruisnet: Yliopisto-yritys -yhteistyön benchmarkingverkosto

WIPO: Word Intellectual Property Organization

INI Graphics Net: Tietotekniikkatutkimuksen kaupallistamisyhteisö

IANIS+: Eurooppalainen alueellinen tietoyhteiskuntaverkosto

www.ebrc.fi: eBRC:n verkkopalvelu, jossa on yli 100 rekisteröitynyttä käyttäjää

eTampere Voorumi: Yhteiskuntakehtiyksen seuraaminen, analysointi ja toimijoiden verkottuminen

www.etampere.fi: eTampere-tietoyhteiskuntaohjelman verkkopalvelu

eBRC Business Board: Yhteiselin Tampereen Kauppakamarin kanssa, mukana yhteensä 19 yritysjohtajaa/asiantuntijaa eri yrityksistä ja yhteisöistä

eBRC Research Board: Kolme painopistekohtaista boardia jossa mukana yhteensä 19 professoria/tutkimusjohtajaa, vuoden 2005 alusta yksi yhteinen 10 professorin/tutkimusjohtajan research board

eBRC Professoria nuorempien tutkijoiden verkosto: 60 liiketoimintatutkijaa TTY:n ja TaY:n eri laitoksilta


Kommentoi

> Paluu